Parasta on olla.

Pääsiäinen meni Copenhagen Internatonal Improvisation Festivaalilla Köpiksessä, ja tuli taas huomattua miten tärkeää, mutta miksi (edelleen) aaah niin vaikeaa, on tilanteen ja hahmojen määrittely improvisaatiossa. Kohtaus, jossa hahmot, tapahtumapaikka ja heidän välinen suhteensa esitellään kohtauksen parin kolmen ekan repliikin aikana on suorastaan helppo molemmille näyttelijöille, niin helppo, ettei sitä tarvitse jännittää. Mutta silti niin useimmiten käy, ainakin mulle, ku

"Olipa kerran lintu. Se putos puusta. Siipi meni rikki. Se putos ja putos puusta. Käpy putos suusta. Sitten sille tuli pipi. Eikös ollut ihana lintu. Tämä oli pieni tarina." -3v M. Kerroin aiemmin, että minulla on tapana improvisoida iltaisin sängyssä iltasatu lapsilleni. Välillä lapset intoutuvat kertomaan tarinoitaan minulle. Ylläoleva on nykyisin 4-vuotiaan tarina minulle vuosi sitten, hänen ollessa vähän reilu 3-vuotias. Kertoessani tarinoita olen varioinut tarinankerronn

Näin joulun alla tuon esille teeman, josta heräsi tässä taannoin vilkas keskustelu opiskelijoiden kanssa. Erään demokertani jälkeen jäimme opiskelijoiden kanssa juttelemaan, miten vaikeaa lasten, nuorten ja aikuistenkin on toisinaan pyytää anteeksi. Anteeksipyytäminenhän on loppujen lopuksi ajatellen kohteliaisuus, joka osoittaa, että olemme vain ihmisiä. Anteeksipyytämiseen on kuitenkin latautunut suuri määrä häpeää aiheuttavia tunteita tai reaktioita, jotka kulttuurissamme

Sattuipa silmiini taas yksi versio artikkelista, johon minuakin haastateltiin reilu vuosi sitten, ja erityisesti sanat, jotka psykologi Minna Martin oli sanonut: "Itsemyötätunto voi olla äärettömän tärkeä sille, jolle jännittäminen on ongelmallista. Puhe itselle voi olla kauhean julmaa, kuin kiusaaja asuisi omassa päässä." Itsemyötätunto on äärimmäisen tärkeä jokapäiväisessä jaksamisessa, mutta jos sitä ei ole, oma päänsisäinen pieni käskyttäjä, perfektionismi, joka tahtoo ai

Tämä mahdollisuuksien marraskuu, kuten ystäväni Tiina sitä erittäin hyvin kuvaa, on ollut niin monenlaisten positiivisten asioiden täyttämä, että pääni on pyörällä ja kalenteri täynnä kaikenlaisia mukavia kohtaamisia. Tästä syystä treenaaminen on jäänyt itseltä nyt vähemmälle, mutta pääsinpä pitkästä aikaa syventymään kunnolla improvisaatioharjoituksiin. Tällä kertaa kävimme läpi kolme eri tekniikkaa, joiden avulla voimme kukin tavalla tai toisella toimia kertojina pidemmän i

Se, mihin kasvoissa kiinnitämme huomiota, on useimmiten silmät. Se on luonnollista, haluamme nähdä sen kenelle puhumme. Mutta miksi emme myöskään aina uskalla katsoa silmiin? Mistä se kertoo? Silmät ovat sielun peili, sanotaan. Katse ei valehtele. Siksi se voi olla armoton tai tuntua sellaiselta. Mutta mitä pelättävää meillä on, jos olemme rehellisiä ja avoimia muille? Rehellinen katsekontakti voi kertoa luottamuksesta ja itsevarmuudesta. Pälyilevä katse taas voi kertoa epäre

Pääsin perjantaina katsomaan Turun kaupunginteatteriin Stingin musikaalin Viimeinen laiva, joka jälleen kerran osoitti sen, miten vaikuttavia suuret kohtaukset, missä on monta tanssijaa ja laulajaa yhtäaikaa, voi ollakaan. Liikkeiden ei tarvitse olla monimutkaisia koreografioita, ei, oikeastaan mitä yksinkertaisemmat ne ovat, sitä paremmat ne ovat. Eikä toistettujen laulun sanojen mitään kovin vaikeaa, muutama vahvasti tunteella toistettu sanakin riittää koskettamaan yleisöä.

"Sellainen idea mitä ei voi leegoilla näyttää, vaatii vielä työstämistä", sanoi sertifioitu Lego-fasilitaattori ja improvisaatiokouluttaja Jani Turku Improvment Oy:sta Helsingistä. Leegoilla on mahdollista mallintaa ihan mitä tahansa teemaa, ongelmaa, haastetta tai ideaa. Pääsin testaamaan tätä mielenkiintoista menetelmää, ja yllätyin positiivisesti. Ei sillä, ennakkoasenteeni leegoja kohtaan oli hyvin positiivinen, tuleehan niillä leikittyä lähes päivittäin. Mutta moni uusi

Sanoi 6-vuotias poikani kaadettuaan 3 dl maitoa purkista pöydälle. Hän keskittyi ensin kaatamaan tosi tarkkaan, koska edellisellä kerralla oli maitoa mennyt osin ohi lasin. Mutta tällä kertaa hän ei enää muistanutkaan lopettaa kaatamista, kun lasi oli jo täynnä, joten maitohan menee nesteenä sinne mihin pääsee, eli kaikkialle pöydälle. Ensimmäinen reaktio oli itku. Lohduttoman kuuloinen itku siitä, mitä tulikaan tehtyä. Siitäkin huolimatta, vaikka meidän vanhempien hyväksyvät

Kuvittele, että voisit lukea toisten ajatuksia. Tavallaan voitkin, sillä vaikka emme sanoisi mitään, kasvomme, kehon asentomme, pienetkin ilmeen muutokset voivat kertoa kaiken. Jos keskitymme olemaan läsnä vain tässä hetkessä, aistimme myös ne pienetkin muutokset paremmin. Näemme enemmän, kuulemme enemmän ja syvemmin. Juuri se harjaannuttaa myös intuitiotamme. Katso pariasi syvälle silmiin. Pyydä pariasi ajattelemaan jotain hyvin voimakkaasti positiivista tai kielteistä lause

Mieheni ehdotuksesta minun pitäisi kuulemma kirjoittaa kirja "1001 cheap tricks for entertaining a child", ja ehkä se vielä joku päivä valmistuu. Olen hyödyntänyt improvisaatiosta saatuja kokemuksia ja oppeja lasteni kasvatuksessa hyvällä menestyksellä. Viimeisin toimivaksi havaittu kikka (#1) oli pyytää lapsiani liikkumaan kuten kaivinkoneet, helikopterit ja traktorit sun muut, ja hyvin alkanut känkkä väistyi naurun tieltä. Homma ei olisi toiminut alkuunkaan ellen itse olisi

Miten voi yhtenä iltana, kolmessa tunnissa, käydä läpi yhtä paljon tunteita ja kipeitäkin muistoja? Helposti! Improvisaation avulla. Olin jälleen kerran loistavissa improtreeneissä, kiitos K ja M. Ennen ekaa puoliaikaa kävin läpi tunteita exän kohtaamisesta vanhan alakouluaikaisen kiusaajan tapaamiseen. Kanssanäyttelijäni tarkan katseen ansiosta tajusin myös, miten väsynyt ja tavallaan surullinenkin olen tällä viikolla ollut, kun poikani aloittivat päiväkodissa pitkän loman j