top of page
  • Writer's pictureJohanna Novák

Intuitiotakin voi harjaannuttaa


Kuvittele, että voisit lukea toisten ajatuksia.

Tavallaan voitkin, sillä vaikka emme sanoisi mitään, kasvomme, kehon asentomme, pienetkin ilmeen muutokset voivat kertoa kaiken.

Jos keskitymme olemaan läsnä vain tässä hetkessä, aistimme myös ne pienetkin muutokset paremmin. Näemme enemmän, kuulemme enemmän ja syvemmin. Juuri se harjaannuttaa myös intuitiotamme.

Katso pariasi syvälle silmiin. Pyydä pariasi ajattelemaan jotain hyvin voimakkaasti positiivista tai kielteistä lausetta, hän saa sen itse päättää. Parisi ei tarvitse tekemällä tehdä muutoksia perusilmeessään kun jo ymmärrät mistä on kyse. Hän voi vain katsoa sinuun kuten katsoi ennen, mutta ajattelee jotain hyvin voimakkaasti. Hänen viestinsä välittyy myös sinulle, jos olet tilanteessa läsnä. On mielenkiintoista huomata, miten paljon välitämme tietoa ilman sanoja tai edes selviä eleitä.

Tänään kuulin eräältä rouvalta, joka kävi vierailemassa ystävänä erään hyvin pahan aivoverenvuodon saaman ihmisen luona vapaaehtoisena Punaisen Ristin ystävänä. Rouva vei täysin autettavaa henkilöä pyörätuolilla ja jutteli hänelle, mutta koki, ettei koskaan saanut mitään selvää merkkiä tai reaktiota merkiksi kommunikaatiosta. Ei silmien, sormien tai minkään muunkaan liiketta. Jonkun ajan jälkeen rouva kuitenkin koki intuitiivisesti, ettei hänen ystävänsä pitänyt tästä kuljettamisesta, jonka jälkeen hän lopetti vierailut. Tunnereaktio oli kuulemma ollut hyvin voimakas eikä hän enää tilanteen jälkeen itse voinut hyvin. Hän oli tuntenut paremmaksi lopettaa henkilön pyörätuolimatkat. Emme koskaan saa tietää, mitä henkilö oikeasti ajatteli, koska hän ei osannut kommunikoida mitenkään näkyvästi tai äänen avulla. Mutta koska tämä intuitiivisesti tullut tunne oli ainoa viesti, jonka hänen ystävänään toiminut rouva oli saanut, täytyy siihen voida luottaa. Itse kehoitan kaikkia, joilla on intuitiivisia tuntemuksia, seuraamaan niitä ja tekemään juuri niin kuin hyvältä tuntuu.

Onko sinulla ollut hetkiä, kun olet ajatellut, että minä tavallaan tiesin, että näin tulee tapahtumaan tai näin on parempi? Tai että olet todella vahvasti epäröinyt jotain asiaa, koska se ei vaan ole tuntunut hyvältä? Tunne on saattanut olla todella voimakaskin.

Itselläni oli useampi tälläinen kokemus kesällä 2016, jolloin tein isoja päätöksiä lopulta intuitiooni luottaen. Useimmiten intuition vaikutus tuntui erityisesti epäröintinä, epävarmana olona, jopa ahdistuksena. Näin jälkikäteen ajatellen, intuitioon perustuvat päätökset olivat sinä kesänä parhaimmat tekemäni päätökset, joilla oli hyvin kauaskantoiset vaikutukset.

Mitä enemmän luotat intuitioosi, sitä enemmän se kertoo sinulle asioita.

Kuva 1: https://favim.com/image/34432/

Kuva 2: http://thebeautyhappyhour.com/author/beautybabe/

13 views0 comments
bottom of page