Sattuipa silmiini taas yksi versio artikkelista, johon minuakin haastateltiin reilu vuosi sitten, ja erityisesti sanat, jotka psykologi Minna Martin oli sanonut:
"Itsemyötätunto voi olla äärettömän tärkeä sille, jolle jännittäminen on ongelmallista. Puhe itselle voi olla kauhean julmaa,
kuin kiusaaja asuisi omassa päässä."
Itsemyötätunto on äärimmäisen tärkeä jokapäiväisessä jaksamisessa, mutta jos sitä ei ole, oma päänsisäinen pieni käskyttäjä, perfektionismi, joka tahtoo aina vain parempaa eikä ole mihinkään tyytyväinen, todella on, itsemme pahin kiusaaja.
Ei tämä käskyttäjä lähtökohtaisesti ole paha. Ei ollenkaan! Lapsena sekin ajatteli olevansa juuri hyvä ja rakastettu, sellaisenaan. Mutta jotain tapahtui, toisille jo hyvin hyvin varhain, muille sitten asteittain sen jälkeen. Mikä ihme saa meidät tuntemaan itsemme huonommaksi kuin muut?
Onneksi osan käskyttäjä on pysynyt maltillisena, mutta varmasti kaikkien päässä joskus on vilahtanut ajatuksia, kuten "en osaa mitään niin hyvin kuin muut" tai "tää ei riitä, mä oon ihan surkee". Joidenkin käskyttäjä osaa olla todella kamala ja sanoa jotain vielä julmempaa: "mä olen läski ja ruma, ei kukaan tykkää musta! tai "mä olen ihan paska, parempi kun mua ei oliskaan..." Mitä voisimme tehdä hiljentääksemme käskyttäjän edes joskus, sillä se kuulostaa pahimman luokan kiusaajalta?!
Vastaus siihen on itsemyötätunto, sana, joka vilisee uutisvirrassa vähän väliä.
Mitä se käytännössä sitten tarkoittaa vai onko se pelkkää sanahelinää?
Itse olen viime aikoina kiinnittänyt huomioita, että minulla on luontaisesti hyvin korkea auktoriteettiarvostus. Oppilaana olin helppo, sillä arvostin opettajaani aina enkä juurikaan noussut vanhempianikaan vastaan, poliisille nyt en ainakaan uskaltanut sanoa mitään. Sen kääntöpuoli kuitenkin on se, että asetan itseni myös muulloin muiden alapuolelle ja ajattelen, ettei minun takiani nyt kannata kenenkään tehdä sitä tai tätä. Tällainen ajattelu on minulle itselleni kuitenkin haitallista, eikä se ole reilua myöskään sitä toista ihmistä kohtaan, joka olisi juuri sillä hetkellä ajatellut minua.
Tunnistatko vastaavan ajattelun myös itsessäsi?
Tällainen ajattelu taitaa myös jollain tavalla liittyä kulttuuriimme, me suomalaiset olemme vaatimattomia, kuten sanotaan, ja siihen liittynee historia suuren Neuvostoliiton varjossa, itsenäiyytensä säilyttäneeseen hiljaisuudessa ahkeroineeseen metsäläiskansaan. Nyt kun lähestymme 100-vuotissyntymäpäiväämme meidän olisi vihdoin aika kohottaa omaa statustamme, ja ottaa oikeasti kunnia siitä, mitä olemme. Eikö?
Suomalainen koulujärjestelmä esimerkiksi, se on maailman paras. Itse aion kohottaa maljan sille kun 6.12.2017 perheemme kanssa juhlimme vuosisadan tärkeintä juhlaa. Myös suomalainen opettajankoulutusjärjestelmä on maailman paras, ja minä olen osa sitä.
Harjoitusvinkki: joka aamu, kun katsot itseäsi peilistä, sano itsellesi jotain kaunista. "Olet tosi hyvä tyyppi!" "Näytät muuten tosi hyvältä tänään!" "Olet tosi hyväsydäminen ihminen." Niin hullua kuin se onkin, se mitä ajattelet ja sanot itsestäsi, muuttaa sinua, vaikka vain mekaanisesti ensin toistaisit sitä ääneen. Eikä se ääniraita saisi olla täynnä vain ikäviä asioita itsestä, mielellään ei ollenkaan. Jos itsensä alentaminen ikävällä ajattelutavalla on mahdollista, muutos positiiviseen ajattelutapaan on ihan yhtä mahdollinen.
En minäkään enää koe olevani toista huonompi. Olen juuri hyvä, tälläisenä kuin olen. Riittävän hyvä äitinä, opettajana, vaimona, työntekijänä, ystävänä. Ihmisenä.
"Olet tosi hyvä tyyppi!"
"Näytät muuten tosi hyvältä tänään!"
"Olet tosi hyväsydäminen ihminen."
