Mieheni ehdotuksesta minun pitäisi kuulemma kirjoittaa kirja "1001 cheap tricks for entertaining a child", ja ehkä se vielä joku päivä valmistuu. Olen hyödyntänyt improvisaatiosta saatuja kokemuksia ja oppeja lasteni kasvatuksessa hyvällä menestyksellä.
Viimeisin toimivaksi havaittu kikka (#1) oli pyytää lapsiani liikkumaan kuten kaivinkoneet, helikopterit ja traktorit sun muut, ja hyvin alkanut känkkä väistyi naurun tieltä. Homma ei olisi toiminut alkuunkaan ellen itse olisi heittäytynyt tekemään ääniefektein varustettuja koreografioita. Tärkeää on myös, ettei vanhempi heti luovuta. Ensimmäinen ehdotus ei välttämättä toimi, mutta jo seuraavaan pienimuotoinen pelleily saattaakin purra, oli lapsi sitten jo vähän vanhempi. Oman 6-vuotiaan kuulemma "hyvin tylsä" kävelymatka muuttui hyvin iloiseksi ja vauhdikkaaksi liikkumalla käsikädessä kaivurina, joka siirtelee autoja pois edestään...
Jos lapsesi narisee seuraavan kerran, voisiko se sittenkin olla
ruosteisen oven sarana, joka ääntelee?
Toinen (#2) hyvin paljon meillä hyödynnetty kikka iltasatuun liittyen on keksiä satu itse. Tästä on se hyöty, että lamppua ei tarvitse enää pitää päällä, kuten lukiessa, vaan voi vain maata ja rauhottua jo valmiiksi pimeässä. Mukavaa on myös se, että lapset saavat osallistua tarinan tekoon, mistä he yleensä pitävät paljon, ja tarina on joka kerta täysin uusi ja erilainen. Kukaan ei pääse kyllästymään!
Tarinaa varten yleensä pyydän lapsiltani aloitussanan tai asian, joka tarinassa pitää esiintyä. Sitten lähden vain liikkeelle niistä mitä sain. Kesken tarinan kysyn lapsilta välikysymyksiä, jos tarinassa on vaikka tullut eteen joku kysymys. Lapset saavat viedä tarinaa eteenpäin ja vastata kysymykseen. Tärkeää on todella toteuttaa kaikki lasten antamat ehdotukset ja ideat, muuten tarinalta menee pohja pois. Oman idean läpivieminen ei ole pääasia, päinvastoin, siitä olisi hyvä luopua.
Välillä annan lasteni keskeyttää tarinan sanomalla "Ei!", jolloin muutan tarinan suuntaa, kunnes lapset ovat tyytyväisiä. Tällainen ei-tarina on useimmiten hauska ja nauruhermoja kutkuttava, koska tarinan ratkaisuista tulee välillä hyvin erikoisia, sellaisia mitä ei aiemmin olisi ajatellut. Tarinan kertoja ei kannata pelätä sitä, ettei keksi miten tarina etenee, aina voi kysyä neuvoa lapsilta. Eikä haittaa ollenkaan vaikka tarinaan tulee joskus ajatuskatkoja. Tarinalla ei ole kiire minnekään. Useimmiten se auttaa, ettei suunnittele kertomaansa etukäteen vaan antaa sanojen vain tulla. Niin koomiselta kuin se kuulostaakin näin kirjoitettuna, se todella toimii.
Kuva: https://pixabay.com/en/photos/wood%20door/