Parasta on olla.

"Olipa kerran lintu. Se putos puusta. Siipi meni rikki. Se putos ja putos puusta. Käpy putos suusta. Sitten sille tuli pipi. Eikös ollut ihana lintu. Tämä oli pieni tarina." -3v M. Kerroin aiemmin, että minulla on tapana improvisoida iltaisin sängyssä iltasatu lapsilleni. Välillä lapset intoutuvat kertomaan tarinoitaan minulle. Ylläoleva on nykyisin 4-vuotiaan tarina minulle vuosi sitten, hänen ollessa vähän reilu 3-vuotias. Kertoessani tarinoita olen varioinut tarinankerronn

"Mä tulen varmaan lopun elämääni olemaan tälläinen." Kuulin tässä hiljattain tuon väittämän ja se särähti korvaani pahemman kerran. Kuulin myös sen, että riittävän pahoille sosiaalisille peloille ja alkaneelle paniikkireaktiolle ei kuulemma vaan voi mitään. Saatan sohaista tällä tekstillä muurahaispesää, mutta väitän, että jos paniikkireaktio alkaa, sen voi pysäyttää, kun löytää siihen oikean tavan. Olisi hyvä opetella pysäyttämään kasvava paniikki, ennen kun se menee liian p

Näin joulun alla tuon esille teeman, josta heräsi tässä taannoin vilkas keskustelu opiskelijoiden kanssa. Erään demokertani jälkeen jäimme opiskelijoiden kanssa juttelemaan, miten vaikeaa lasten, nuorten ja aikuistenkin on toisinaan pyytää anteeksi. Anteeksipyytäminenhän on loppujen lopuksi ajatellen kohteliaisuus, joka osoittaa, että olemme vain ihmisiä. Anteeksipyytämiseen on kuitenkin latautunut suuri määrä häpeää aiheuttavia tunteita tai reaktioita, jotka kulttuurissamme

Sanoi 6-vuotias poikani kaadettuaan 3 dl maitoa purkista pöydälle. Hän keskittyi ensin kaatamaan tosi tarkkaan, koska edellisellä kerralla oli maitoa mennyt osin ohi lasin. Mutta tällä kertaa hän ei enää muistanutkaan lopettaa kaatamista, kun lasi oli jo täynnä, joten maitohan menee nesteenä sinne mihin pääsee, eli kaikkialle pöydälle. Ensimmäinen reaktio oli itku. Lohduttoman kuuloinen itku siitä, mitä tulikaan tehtyä. Siitäkin huolimatta, vaikka meidän vanhempien hyväksyvät

Mieheni ehdotuksesta minun pitäisi kuulemma kirjoittaa kirja "1001 cheap tricks for entertaining a child", ja ehkä se vielä joku päivä valmistuu. Olen hyödyntänyt improvisaatiosta saatuja kokemuksia ja oppeja lasteni kasvatuksessa hyvällä menestyksellä. Viimeisin toimivaksi havaittu kikka (#1) oli pyytää lapsiani liikkumaan kuten kaivinkoneet, helikopterit ja traktorit sun muut, ja hyvin alkanut känkkä väistyi naurun tieltä. Homma ei olisi toiminut alkuunkaan ellen itse olisi

Kesäkuun alussa järjestettiin Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi massiivinen ulkona oppimisen seminaari Ulos! Ut! Out!, johon onnekseni osallistuin. Vitsit mitä ahaa elämyksiä jälleen kerran. Seikkailukasvatuksella on saatu tajuttoman hyviä tuloksia, vähemmällä taloudellisella panostuksella, psykiatrisessa nuorisohoidossa kuin perinteisellä tavalla. Miksi siis ei? Tekemisellä, ulkoilulla, yhteistyöllä, heittäytymisellä ja luottamuksella voidaan saavuttaa mielenterveyttä. Sulkem