Tämä kevät muutti monta asiaa lähes jokaisen ihmisen arjessa ja elämässä. Näin kouluttajana ja opetustyössä olevana se muutti uran suunnan ja pakotti kokeilemaan jotain uutta - mikä on ihan hyväkin asia. Joskus vain haasteet pistävät meidät todella ajattelemaan uudella tavalla. Kasvotusten tapahtuvasta koulutuksesta on siirrytty kertarytinällä verkossa tapahtuvaan koulutukseen. Vaikka itselläni oli jotain kokemusta verkossa tapahtuvasta koulutuksesta, oli muutos tälle vuorovaikutustaitojen kouluttajalle alkuun silti haaste, sillä koulutukseni perustuvat nimensä mukaisesti läsnä olevaan vuorovaikutukseen, josta suuri osa on itseasiassa sanatonta. Harjoitteissa korostuu fyysisyys, kehollisuus ja katsekontakti, jotka verkkovälitteisellä kurssilla on hankalampia toteuttaa, mutta eivät mahdottomia. Vastasin haasteeseen, ja lopputulos on ollut ihan hyvä niinkin, vaikka opetuksen painotusta oli pakko muuttaa. On kuitenkin ollut tärkeä nähdä ihmisiä erityisesti juuri nyt, vaikka sitten online. Kurssituokiomme ovat olleet rentoja ja tärkeitä kohtaamisia, jossa olemme voineet jakaa tilanteeseenkin liittyviä tunteita. Jossain määrin koen kurssisisältöihin tulleen myös erilaista syvyyttä, koska tilanne yhdistää meitä kaikkia. Olemme kaikki uuden ääressä!
Kevään 2020 seitsemästä soveltavaan improvisaatioon perustuvasta kurssista vallitsevien rajoitteiden vuoksi keskeytettiin kolme ja siirrettiin osittain jatkumaan syksyllä. Nämä olivat 7-luokkalaisille suunnattuja improvisaatiokursseja, jotka toteutettiin yhteistyössä Turun Ammattikorkeakoulun Taideakatemian ja Turun kaupungin pilottia "Draamakasvattaja kiusaamisen ehkäisevässä työssä" (niistäkin täytyy kirjoittaa oma postauksensa, paljon on jaettavaa kokemusta yläkoulun kiusaamisen ehkäisevään työhön liittyen). Maaliskuussa juuri alkamassa olleet kaksi kaikille Turun alueen korkeakouluopiskelijoille suunnattua Vuorovaikutustaitoja opiskelun tueksi -kurssia siirrettiin alkamaan myöhemmin keväällä - sen toivossa, että edes jonkun kerran ehtisimme nähdä, mutta ne ovat nyt käynnissä ja luultavasti toteutuvat kokonaan verkossa, mutta kokemukset niistäkin on yllättävän hyvä. Osallistujien toiveesta yksi Vuorovaikutustaitoja opiskelun tueksi kurssi toteutetaan viimeistään loppukesästä intensiiviviikonloppukurssina. Viimeinen oli Turun yliopiston avoimen yliopiston kurssi "Improvisaatiolla rohkeutta työelämään", joka toteutettiin puoliksi läsnä ja puoliksi online. Tämä kurssi tuli viikko sitten päätökseen, ja on kyllä haikeat fiilikset! Sain kurssilaislta todella hyvää palautetta (siitä lisää alla) ja oli ihana kuulla, että jokainen kurssille osallistunut esitti toiveen jatkosta. Jatkokurssi on siis suunnitteilla, heti kun vaan voimme tavata!
Improvisaatiolla rohkeutta työelämään -kurssista saatu palaute on lämmittänyt mieltä ja tuonut iloa. Kurssiani on tituleerattu "paremmaksi kuin Sarasvuon tai Esa Saarisen mielenkohotuskurssit", mikä sai tietysti kokemaan mukavalla tavalla ylpeyttä. Eräs kurssilainen kirjoitti minulle pitkän ja syvällisen palautteen, joka sai minut itkemään onnesta - olen todella iloinen, että olen voinut antaa kurssilaisille jotain tärkeää. Sain kunnian julkaista sen hänen nimellään sellaisenaan.
"Moi Johanna!
Kiitos ymmärtäväisestä suhtautumisesta kurssin keskeyttämiseen. Ohessa hieman palautetta.
Ensinnäkin, teet ihan mielettömän arvokasta työtä. Esiintymis- ja vuorovaikutustaitoja koulutetaan kyllä melko laajasti monessa yhteydessä, mutta jotenkin sinun kurssisi on mielestäni paljon enemmän. Se on mielenkiintoinen yhdistelmä terapiamaista itsensä kohtaamista ja hyväksymistä kuitenkin siten, että kaikki tapahtuu vuorovaikutuksessa, yhteydessä toisiin.
Ymmärrän tietysti, että sehän on impron idea - hyväksyä se, mitä itsestä kumpuaa, mutta toisaalta myös tulla hyväksytyksi. Ja sinä opetat improa, välität siis taiteenlajiin kuuluvia harjoituksia ja keinoja meille muille työkaluiksi. Minun mielestäni kyse ei kuitenkaan tällä kurssilla ole pelkästään improsta, vaan haluaisin osoittaa kunnioitusta myös sinulle persoonana. Se lempeä, mutta positiivinen suhtautuminen niihin inhimillisiin heikkouksiin, pelkoihin ja häpeään, jota me kaikki kai kannamme enemmän tai vähemmän sisällämme, on hyvin voimaannuttavaa. Sinun positiivinen, elämään huolettomasti suhtautuva asenteesi tarttuu. Olen oppinut, että edellä mainittuja "heikkouksia" ei tarvitse vähätellä, mutta ei myöskään varoa tai paisutella, vaan niitä voi kohdata aivan arkisella, jopa huvittuneellakin mielentilalla, ja lisäksi ne voi sanoa ääneen siinä hetkessä, jäsentelemättä niitä ensin mielessään mitenkään älyllisiksi ja valmiiksi teorioiksi. Se klisee, että elämää (ja itseään) ei tarvitse ottaa niin vakavasti, saa kyllä sinun kurssillasi uuden merkityksen. Ihailen myös sitä tapaa, miten suhtaudut ihmisten ongelmiin. Kuulet, ja kohtaat, mutta et voivottele ja kauhistele. Se saa ihmiset itsensäkin ymmärtämään sen, että vaikeuksia tulee välillä - se on elämää, mutta me itse saamme päättää, miten niihin suhtaudumme.
Sisällöllisesti kurssi eteni minun mielestäni sopivaa tahtia. Koin tärkeäksi, että ensimmäisillä harjoituskerroilla tehtiin asioita, jotka jännittivät, ja joissa jännitys näkyi myös muille. Se, että joutuu tulemaan näkyväksi, jotenkin inhimillistää tunnelmaa ja murtaa muureja osallistujien vuorovaikutuksen välillä. Kun pääsee itse sanomaan, että "minua nyt jännittää", ja toisaalta kuulee myös itsevarmoilta näyttävien ihmisten tekevän niin, jännitys ei poistu, mutta sitä pääsee käsittelemään aivan eri tavalla. Oli siis tärkeää, että välillä päästiin haastamaan itseä todella, mutta sitten vastapainona toimivat "kevyemmät", flow- tyyppiset harjoitukset, jossa mieli pääsi lepäämään. Harjoitukset olivat hauskoja, ja niiden vaihtelevuus tuntien sisällä teki sen, että kaksi tuntia ei tuntunut todellakaan liian pitkältä ajalta. On kai hyväkin, että tunti kesti aina kaksi tuntia putkeen esimerkiksi tunnin sijasta, koska aina lopputunnista alkoi tuntea olevansa enemmän "auki". Se kai on tarkoituskin.
Improryhmämme tuntui todella kivalta. Uskon kuitenkin, että meissä osallistujissa ei ollut mitään tavallisuudesta poikkeavaa, vaan kyse oli enemmänkin siitä, että haarniskojen poistuttua - kun ei tarvitse esittää olevansa mitään parempaa tai hienompaa - ihmiset ovat kivoja. Oli mahtava tunne saavuttaa "yhteys" muutamiin aivan erilaisiin ihmisiin kuin itse on, ihan vain sen vuoksi, että molemmat uskalsivat näyttää itsensä suojattomana.
Palautteessa pitäisi aina muistaa antaa myös jotain kehitettävää. Olen kuitenkin pahoillani, että en keksi mitään. Minua harmittaa kovasti, että en voinut jatkaa tällä mahtavalla kurssilla. Koen kuitenkin jo nyt saaneeni monenlaisia hyviä eväitä tulevaan, ja mikä tärkeintä, kipinän improon. Toimikoon nämä 6 kertaa minulle nyt alkusysäyksenä tulevaan itseensä positiivisesti suhtautumisen harjoitteluun. Jos sinulla on jokin vinkki Helsingissä tapahtuvaan improiluun, otan mielelläni vastaan.
Kiitos sinulle, arvostan valtavasti sinua ja työtäsi! Oikein mukavaa kevättä ja jatkoa :)
Ystävällisin terveisin Juho Impiö"
Ja jatkoviestissään Juho, joka on myös sattumalta tehnyt hienon gradutyönsä sosiaalisiin jännityksiin liittyen (lue se täältä) kirjoitti vielä näin:
"Kyllä, aihe on minulle hyvin henkilökohtainen, ja ehkä juuri siksi olenkin työstäsi niin innoissani. Tällaiselle itsekritiikkiä ja pelkoja vapauttavalle toiminnalle ja työlle on huomattavan suuri tarve, mutta harvalla on siihen sopivaa herkkyyttä ja kohtaamisen taitoa. Kun ammattitaito ja sopiva persoona loksahtavat kohdalleen, niin lopputulos ei voi olla muuta kuin hyvä. Varmasti yksi osasyy sinun ansaitusti huikeaan palautteesi onkin juuri se, että ihmiset (ainakin minä) kohtaavat sinun tunneillasi sen kauan kaivatun olotilan "vihdoinkin joku tietää mitä tehdä, tätä olen kovasti kaivannut." Hyvin mielenkiintoisia ovat nuo sinun työsi muutkin ulottuvuudet impro-ohjaajan lisäksi, vautsi!!"
Olen suunnattoman otettu tälläisestä palautteesta, johon en löydä heti edes muuta sanottavaa kuin lämmin KIITOS Juho ja muut kurssilaiset! <3! On ollut minun iloni ja kunniani, että olen saanut työntää jokaista teitä eteenpäin kohti omia mörköjänne - vain jotta voisitte huomata, kuinka pieniä ne möröt todellisuudessa ovat. Ja siitä matkanne jatkuu!
Yksi kurssilla käsiteltävistä teemoista oli roolien purku - olla juuri sellainen kuin on ja tulla siksi mikä sinä todellisuudessa olet. Puhuimme mm. työminästä ja henkilökohtainen minästä: milloin olemme mitäkin ja onko meillä oikeastaan tarvetta olla jossain jotain muuta kuin mitä me olemme. Toin kurssillakin esille, että minulla ei ole työminää - teen työni omana itsenäni. Tajusin, että en voi edes opettaa luopumaan työminästä, jollen itse ole niin tehnyt. On mahtava saada siitä tunnustusta, että tekee työtään suurella sydämellä, omana itsenään. KIITOS kiitos kiitos <3
Tuo palaute sai minut pohtimaan, että vaikka koulutan soveltavaa improvisaatiota, yhdistelen kurssilla toki paljon muutakin osaamistani kuin improa, vaikka impron periaate kiteyttääkin kaiken todella hyvin; olennaista on itsensä hyväksyminen, aktiivinen kuuntelu ja kaverin tukeminen sekä ja läsnäolo tässä hetkessä. Työssäni hyvinvointivalmentajana autan ihmisiä muuttamaan omia ajatusmallejaan ja roolejaan, ja pääsemään eroon monista tunnetaakoista ja traumoista käyttäen mm. BodyMind Energy Balancing Method -energiahoitoa, jossa hyödynnetään akupainallusta, EFT:tä ja kevyttä hypnoosia sekä intuitiivista ja vuorovaikutteista keskustelua, jonka tarkoitus on herätellä ajattelemaan itsestä uudesta näkökulmasta - ja kaikki tapahtuu aina turvallisessa vuorovaikutuksessa, jonka luominen on minulle työssäni tärkein lähtökohta. Kun uskallat astua kohti pelkojasi ja alkaa ajatella asioista uudella tavalla, olet löytämässä valtavan potentiaalisi oman henkisen ja fyysisen hyvinvointisi luomiseksi, josta et vielä ole ollut tietoinen. Löydän improsta niin paljon yhteyksiä henkisen kasvun tukemiseksi, että on selvää, että nuo muut menetelmät väkisin tukevat improa. Kaikki tietous täydentää toisiaan.
Improvisaatiossa itsessään on myös jotain terapeuttista, vaikka se ei olekaan virallinen terapiamuoto. Koen impron kaltaisen yhdessä tekemisen monella tapaa positiivisemmaksi tavaksi antaa tukea, sillä joskus pelkkä keskustelukin voi nostaa trauman ilmaan, mutta ei poista sitä, vaan olo voi myös pahentua. Improvisaatio haastaa positiivisesti astumaan omalle epämukavuusalueelle - ja jos uskallat ottaa haasteen vastaan ja kohdata pelkosi, sinulla on mahdollisuus saada hyvin voimauttava kokemus harjoitteista. Harjoitteiden vaihtelevuus ja yhdessä koettu nauru vapauttaa, vaikka joku asia voikin jäädä mietityttämään jonkun harjoitteen jälkeen. Askel askeleelta uusien, aiemmin pelottavien, asioiden kokeilu ryhmän tukemana on kuitenkin suurimmalle osalle todella voimauttavaa ja antaa rohkeutta kokeilla niitä uudelleen. Yhdessä nauraessa koetaan paljon iloa ja ilo on äärimmäisen korkeavärähteistä energiaa: se antaa energiaa. Pelko ja häpeä taas ovat hyvin matalavärähteistä energiaa, jotka vievät energiaa. Mikä tekee improsta vielä tehokkaamman on se, että improon sisältyy ryhmän ehdoton tuki ja korkea kollektiivinen energia: Tilanne on aivan eri jos tilassa on kaksi iloista ihmistä verrattuna siihen, että tilassa on 15 ihmistä nauramassa yhdessä, yhteiselle asialle. Lisäksi improvisaation tarjoama yhteenkuuluvuuden tunne on itsessään yksi hyvinvointimme perusta, ja jos sitä ei ole ikinä kokenut, perusturva on voinut olla hyvin huono - ja siksi kun sen tuntee, kokemus voi olla erityisen voimaannuttava!
Jos olet kiinnostunut purkamaan omia roolejasi, löytämään jotain uutta itsestäsi, jotain mihin et olisi itsekään vielä aiemmin uskonut, ota yhteyttä. Autan sekä yksilöitä että ryhmiä voimaan paremmin, itsensä ja muiden kanssa. Itsensä ja oman terveytensä löytäminen on matka, joka kannattaa. Loin avuksesi valmennuspaketteja, jotka helpottavat sinua löytämään sen avun, jota sinä kaipaat juuri nyt elämääsi eniten. Valmennusten taustalla on vuosien omakohtainen kokemus juuri niistä haavoista, joihin itse koen, että minulla on eniten annettavaa yhdistettynä ammatilliseen osaamiseeni.
Lopuksi vielä. Voimme tuntea vahvaa yhteyttä, vaikka emme olisikaan fyysisesti samassa tilassa. Energia, joka värähtelee kaikkialla, myös tunteissa ja ajatuksissamme, kun ei katso paikkaa. Mutta mikään ei silti voita sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta, kun teemme jotain mahtavaa porukalla, fyysisesti samassa tilassa, toisiamme tukien ja kannatellen!
