Olen ääni käheänä flunssassa, mutta eilen tapahtui siitä huolimatta useampi merkityksellinen kohtaaminen ja vuorovaikutustilanne tuntemattomien ihmisten kanssa, joista haluan kirjoittaa tännekin.
Aikaisin aamulla räntäsateessa painavine kantamuksine (useampi kilo aapisia) olin menossa linja-autoasemalle, mutta tajusin puolimatkassa, että en tulisi ehtimään bussiin. Luotin intuitiooni ja lähdin kävelemään reittiä, jota en muuten olisi mennyt. Tartuin hetkeen ja kysyin autoa putsaavalta naiselta, että voisinko saada kyydin linja-autoasemalle. Onnekseni hän oli juuri menossa samaan suuntaan, joten pääsin kyydillä ja aamuni oli pelastettu. Olo tämän jälkeen oli paljon positiivisempi kantamuksistani ja käheästä äänestäni huolimatta. Kiitos sinulle Ihana Riina, että tarjosit apuasi ja luotit tuntemattomaan. Teollasi oli suuri mieltäni kohentava vaikutus.
Illan suussa takaisin Turkuun päästyäni olin menossa lääkäriin lähes äänettömänä näyttämään kurkkuani. Eteeni bussissa istui työmiesten seurue Espanjasta ja miehet keskustelivat aktiivisesti jostain. En osaa espanjaa enkä sanonut tilanteessa sanaakaan, mutta koin silti kuuluvani osaksi keskustelua, vain koska otin heihin kontaktia, katsoin silmiin ja hymyilin. Oli mielenkiintoista huomata, että pelkästään kontaktia ottamalla voi tuntea kuuluvansa keskusteluun, ei tarvitse sanoa sanaakaan eikä tarvitse edes olla yhteistä kieltä. Olen viime aikoina pohtinut katsekontaktin voimaa, aihe on niin mielenkiintoinen, joten kirjoitan siitä kokonaan omaa postaustaan, eli siitä lisää myöhemmin.
Pelkästään kontaktia ottamalla voi tuntea kuuluvansa keskusteluun, ei tarvitse sanoa sanaakaan eikä tarvitse edes olla yhteistä kieltä.
Lääkärikohtaaminen oli hulvattomin minkä olen koskaan itse kokenut. Lääkäri oli 100 %:sti omalla alallaan, siitä ei ollut epäilystäkään. Lääkäri kohtasi minut hyvin ihmisläheisesti ja paransi tunnelmaa kevyellä huumorilla. Vaikka nauraminen ei ehkä tehnyt hyvää äänelleni, vaan se rasittui nauraessa ehkä enemmän, tuli mieli kyllä reippaasti paremmalle tuulelle. Uskon, että mielen hyvinvointi taas vaikuttaa positiivisesti myös fyysiseen hyvinvointiin. Lääkärin ammattitaito perustui siihen, että hän kohtasi minut samalta tai jopa hieman alemmalta tasolta, kuunteli minua ja halusi oppia minulta. Hän kyseli aktiivisesti mm. ammatistani ja osoitti itse, ettei osaa kaikkea. Hän oli hyvin avoin kaikelle, mikä on kehittymisen edellytys. Ehkä juuri siksi, hän osoitti olevansa ammatillisesti hyvin pätevä, hän osoitti inhimillisyytensä. Tämän kohtaamisen seuraksena heräsi pääni sisäinen keskustelu, mikä tekee hyvästä opettajasta hyvän opettajan? Tämä aihe on hyvin tärkeä ja niin ajankohtainen itselleni, että aion kirjoittaa myös tästä aiheesta oman pohdinnan.
Paluumatkalla bussissa kuulin kuinka ensimmäisen vuoden lääkäriopiskelijat keskustelivat, miten ohjata ihmisiä kohti parempia elämäntapoja elämäntapakurssilla. He pohtivat vaihtoehtoisia tapoja tähän, sillä he olivat ehkä yllättyneenäkin huomanneet etteivät aiemmin totutut tavat ohjata elämäntapoja pelolla ja kuolemalla tutkimusten mukaan toimikaan. He totesivatkin, että ihmisillä on kyllä tietoa asioiden vaaroista, mutta miten saisi heidät oikeasti toimimaan itsensä edun mukaisesti. En olisi millään halunnut jättää keskustelun loppua kuulematta, mutta oli pakko jäädä pois bussista. Oli ihana kuitenkin huomata, että asia on prosessissa, ja uskon, että he myös vastauksensa löytävät, ehkei yhdellä bussimatkalla, mutta ennemmin tai myöhemmin. Aiheesta heräsi itselle ajatus koko tähän postaukseen.
Itse väitän, että terveempiin elämäntapoihin ohjaamisessa auttaisi terveempi, positiivisempi mieli ja itsetunto. Hyvällä tuulella oleva ihminen ehkä herkemmin välittää myös itsestään ja on rohkeampi kokeilemaan uutta. Olisi erittäin tärkeää antaa ihmisille tukea heidän itsetunto-ongelmiinsa ja heidän kykyynsä selviytyä vastoinkäymisistä. Ongelmien tullessa ihmisen on helppo turvautua huonoihin elämäntapoihin, kun voimavarat muuttaa pohjimmaisia syitä ovat vähissä. Huonot elämäntavat voivat olla sijaistoimintoja, joihin on helppo tarttua, kun ei uskalleta hakea apua. Helppo roskaruoka, herkuttelu, alkoholi ja muut päihteet tuovat hetkellistä lohtua. Ihminen voi myös ajatella, että hänellä on oikeus jäädä kotiin, "kun ei jaksa, niin ei jaksa", vaikka todellisuudessa ihminen ei enää jaksa pitää itsestään huolta. Se on hälyyttävää, ja oikeasti ihminen tarvitsisi apua. Siihen liittyy valitettavasti myytti, että avun pyytäminen on heikkoutta, mutta ei. Tämä tabu ja väärinkäsitys tulisi aktiivisesti murtaa, sillä uskon sen olevan syynä moniin eskaloituneisiin mielenterveysongelmiin.
Huonot elämäntavat voivat olla sijaistoimintoja, joihin on helppo tarttua, kun ei uskalleta hakea apua. Helppo roskaruoka, herkuttelu, alkoholi ja muut päihteet tuovat hetkellistä lohtua.
Itse aikanaan pohdin, miten voisin auttaa enemmän ympäristöasioissa. Työskenneltyäni ympäristökasvatusalalla koin ns. ilmastoahdistuksen ja suurta maailmantuskaa, ja ajattelin vahvasti, että "se juna meni jo". Olin ehkä väärässä (toivottavasti!), mutta tuo ajatus oli yksi syy, miksi hakeudun opiskelemaan lisää kasvatustiedettä. Koen vahvasti, että meidän pitää puuttuu ongelmien perimmäisiin syihin. Jos ihminen voi mieleltään hyvin, on luottavainen ja itsevarma, hän välittää myös omasta terveydestään, muiden terveydestä, eläimistä ja ympäristöstä. Siksi ihmisen mielenterveydellä on perustavaanlaatua olevia vaikutuksia. Tällä hetkellä olen edelleen mukana ympäristökasvatustyössä Varsinais-Suomen ympäristökasvatusyhdistys Haavi ry:n kautta, mutta olen laajentanut huomattavasti näkemystäni ja koen ihmisen mielenterveyden tukemisen tärkeänä myös ympäristöasioissa.
Kohtaaminen lääkärin kanssa oli ennen kaikkea mielen hoitoa, sillä eihän lääkäri voinut äkilliselle kurkunpään tulehdukselleni mitään. Hänen ammattitaitoiset vuorovaikutustaidot noudattivat improvisaation periaatteita. Myös aiemmin mainitut luottaminen ja kontakti ovat asioita, joita voitaisiin parantaa improvisaation keinoin. Opettajaksi opiskelevat opiskelijani ovat avanneet silmäni sille, mihin improvisaation vaikutus oikeasti perustuu. Useampi opiskelija kertoi, että ennen pitämiäni improvisaatiodemoja, he ajattelivat improvisaation olevan jotain kamalaa, jotain mitä tehdään yksin. Itse en koskaan ollut ajatellut, että improvisaatiolla on sellainen maine, mutta se lienee yleinen väärinkäsitys improvisaatiosta. Improvisaatio on kuitenkin vuorovaikutusta parhaimmillaan! Improvisaatio on esimerkki rakentavasta vuorovaikutuksesta, jossa henkilöt tukevat ja kuuntelevat toinen toisiaan. Improvisaatiossa olennaista on toisten ja omien ehdotusten hyväksyminen, ja yhteisen tarinan rakentaminen. Virheitä ei käytännössä tapahdu, ja kaikki hyväksytään sellaisina kuin he ovat. Tällä on positiivinen vaikutus itsetuntoon (ks. myös tutkimukseni).
Improvisaatio on vuorovaikutusta parhaimmillaan!
Siksi vastaukseni otsikon kysymykseen on, että jos ihmisen itsetunto muuttuu paremmaksi, hän voi myös tulla avoimeksi muutoksille, joista hän itse tekee päätöksensä elämäntapojensa osalta, mutta elämäntapamuutokset tuskin ovat pysyviä, jos ihminen ei itse ole kunnossa. Emme kukaan voi päättää noin vain, että nytpä parannan itsetuntoani, tarvitsemme siihen toisia ihmisiä. Mutta voimme erittäin paljon vaikuttaa toistemme itsetuntoon! Ajatelkaapa vaikka kiusaamista, miten negatiiviset vaikutukset sillä on kiusatun itsetuntoon. Mutta vaikutus voi myös olla positiivinen. Me voimme itse päättää, miten haluamme vaikuttaa muiden itsetuntoon.
Tämä teksti lähti omaan suuntaansa kun lähdin sitä kirjoittamaan, mutta summa summarum: pitäkää huolta itsetunnostanne, ja erityisesti toistenne itsetunnosta! Tarvitsemme toisia ihmisiä, jotta saamme positiivisia kokemuksia siitä, että olemme oikeastaan ihan hyviä tyyppejä, jotta voimme ajatella enemmän niin myös itsestämme, ja näitä positiivisia kokemuksia voimme antaa muille. Kun itsetuntomme on eheytynyt, olemme valmiimpia vaikuttamaan myös elämäntapoihimme, kunhan olemme avoimia muutokselle.
Jos saisin päättää, passittaisin kaikki maailman ihmiset improvisaatiokurssille, kokemaan, miltä tuntuu kuulua joukkoon ja sinut hyväksytään sinne sellaisena kuin olet. Tai miltä tuntuu tehdä jotain, mitä ei koskaan ennen olisi uskaltanut tehdä. Tai miltä tuntuu olla ajattalematta mitään ja nauraa vedet silmissä itselleen!
Summa summarum: pitäkää huolta itsetunnostanne,
erityisesti toistenne itsetunnosta!
For the last, but not least, I want to thank my dear friend and talented photographer Judit Szőke from Hungary for her adorable and atmospheric nature photos, what I got proudly to use in my webpage. Just like this, so beautiful.
Kuva1: Created by Javi_indy - Freepik.com
Kuva 2: Judit Szőke