Sanoi 6-vuotias poikani kaadettuaan 3 dl maitoa purkista pöydälle.
Hän keskittyi ensin kaatamaan tosi tarkkaan, koska edellisellä kerralla oli maitoa mennyt osin ohi lasin. Mutta tällä kertaa hän ei enää muistanutkaan lopettaa kaatamista, kun lasi oli jo täynnä, joten maitohan menee nesteenä sinne mihin pääsee, eli kaikkialle pöydälle.
Ensimmäinen reaktio oli itku. Lohduttoman kuuloinen itku siitä, mitä tulikaan tehtyä. Siitäkin huolimatta, vaikka meidän vanhempien hyväksyvät reaktiot oli molemmilla "Ei mitään hätää, se on vain maitoa" tyylisiä. Poikani on hyvin pedantti, joten mokaamisen tekeminen voi ymmärrettävästi tuntua hänestä pahalta. Mutta sen sijaan että mieheni olisi tuonut pöytään suoraan rätin, pyysin häntä tuomaan pillin.
Kuva: András Novák
Ja siitä päästään tuohon tilanteeseen, jossa hän imee pillistä maitoa ja kommentoi iloisesti, kuinka hauskaa hänellä on imeä pillillä maitoa pöydältä. (viis kolmen sekunnin säännöistä, ei siihen kuole)
Tämä oli niin ihana arjen improvisaatiokokemus, että pakahduin ilosta. Ensin mokattiin, mutta sitten se käännettiinkin tapahtunut iloksi. Poikani totesi sen itse, juurikin noilla sanoilla, mitkä otsikossa lukee. Siitä ajatuksesta voisi ottaa kopin ihan yleisesti.
Poikani sanoi viikko takaperin myös toisen äärimmäisen tärkeän opin. "Äiti, älä aina kehu muita, sun pitäisi kehua itseäsi! Ajattele joskus itseäsikin." Oman itsensä hyväksyminen ja arvostaminen on tärkeää, kentien kaikkein tärkein. Oman itsensä, virheineen päivineen. Ja sekin on muuten improvisaatiota.
Olemme siis kaikki juuri sopivan hyviä, juuri sellaisena, kuin olemme.
-
Harjoitusvinkki: taputa itseäsi olalle, poskille, vatsaan (!), jalkoihin... kaikkialle, ja sano samalla "hyvä! hyvä!" Tarkoita sitä. Jatka niin kauan kuin haluat. Ota itsellesi aikaa.
Ja vanhemmat: sillä reaktiolla, minkä saatte lapsenne tehtyä jonkun yhtä hirvittävän mokan kuten maidon kaataminen pöydälle, on merkitystä. Myöhemmin nämä "mokat" voivat olla syy niille peloille, joilla estämme itseämme tekemästä mitään, koska pelkäämme epäonnistumista niin paljon. Vanhemmat voivat erityisen hyvin siis kannustaa lapsiaan tekemään virheitä ja olemaan ok niiden kanssa. Samalla myös vanhemmat itse siedättyvät niihin, eli win-win! Meidän sukupolviamme kuin ei kasvatettu vielä tekemään virheitä, vaan häpeämään niitä. Jospa sukupolvien rasite tästä vihdoin alkaisi murentua. Toivon niin!