Torstaina 9.11. oli Taideakatemian yö eli Night of the Arts Academy 2017, jonka Lasten yöhön osallistuimme poikien kanssa.
Ensin kiertelimme Köysiratagalleriassa katsomassa näyttelyä, josta kävelimme sen korkealla ilmassa olevan käytävän poikki toiseen rakennukseen, jossa lasten tapahtuma oli. Matka itsessään oli merkityksellinen, sillä törmäsimme muutamaan hyvin vaikuttavaan elävään installaatioon, joista alla hieman hämyiset kuvat.
Tämä hyvin vahvasti kiusaamiseen liittyvä elävä taideteos oli hyvin vaikuttava. Tekstejä oli hätkähdyttävä lukea, mutta ne ovat ihan arkipäivää monelle koulussa ja vaikkapa sosiaalisessa mediassa. Teoksen vieressä oli toinen, yhtä hämmentävä teos peilailevasta naisesta, jonka maailmankuva oli yhtä särkyvä kuin ympäröivät peilit. Tämäkin on arkipäivää monelle itsetuntonsa kanssa kamppailevalle nuorelle ja aikuiselle. Esiintyjät olivat vasta 9-luokalla ja lukiossa itsekin, mutta hyvin vaikuttavasti olivat asettuneet rooleihinsa! Upeaa!
Lasten tapahtumassa lapsista ehkä kiinnostavin esitys oli satuilta, jossa kuuntelimme poikien kanssa perinteisiä iltasatuja siitä kirjasta, missä niitä on joka illalle. Tällaisia lisää!
Lisäksi toki pidimme askartelupajasta, jossa teimme papoille isänpäiväkortit ja kiva yllätys oli myös koiratanssiesitys. Se tosin veti salin niin täyteen, että tilaa oli tosi vähän, mutta esitys myös oli sen verran lyhyt, että kaikki kestivät pienen paineen lähellään. Ääni oli tässä niin hiljaisella, että poikanikin sanoi, että oli vaikea tietää, milloin esitys alkoi kun kappaletta ei kuullut. Mutta parivaljakko teki muuten upeasti yhteistyötä ja rekvisiittakin oli hienosti teeman mukainen.
Lasten osalta Taideakatemian yö alkoi tulla kohti loppuaan, mutta näimme vielä erään improvisaatioon liittyvän esityksen. Otsikossakin esitetyn kysymyksen, hieman eri muodossa, esitti lupaava laulaja-artisti Liana Potila, joka oli esiintymässä kitaristi-Eetun kanssa Taideakatemian yössä pop-up musiikkikahvilassa teemanaan musiikki-improvisaatio.
Lianan ja Eetun esitys soljui yhteen kuin hitsattu, mutta pari olikin harjoitellut yhdessä jo vuoden. Molempien herkkä tyyli ja toistensa kuuntelu oli silmiinpistävää. Liana käytti improvisaatiossa apunaan tekstiä, psalmeja englanninkielisestä Raamatusta, mutta toki mikä tahansa teksti olisi tähän sopinut. Toinen tyyli, josta kuulin yhden taidonnäytteen, oli luoda kappale yleisön antamista sanoista.
Tässä kohtaa äidin täytyy olla ylpeä pojastaan! 6-vuotiaani oli yleisöstä ensimmäinen, joka huusi sanan kappaleeseen! Se oli "ei". Sen jälkeen joku huusi sanan "kyllä", teeman mukaisesti. Sitten tuli sana "avaruus". Lopuksi Liana pyysi vielä paikan, mihin kappale sijoittuisi, se oli "uni". Kohta 4-vuotiaani hääräsi lattialle levitettyjen tyynyjen kanssa, mutta tarvitsi äitiään aina välillä, joten täysin en hetkessä syntynyttä sanoitusta voinut seurata. Lisäksi se oli lasten kannalta valitettavasti englanniksi, joten käänsin sanoja 6-vuotiaalle tämän pyynnöstä. Kiinnitin kuitenkin huomioni muutamaan tehokeinoon, joka teki kappaleesta täysin sellaisen, joka olisi voinut olla jo hitti.
Ensimmäisenä kiinnitin huomioni toistoon, yksinkertaisten sanojen tai lauseiden toistoon. Kuulostaa yksinkertaiselta ja valtavan hienolta! Toisena kiinnitin huomioni siihen kontaktiin mikä parilla lavalla oli, enkä tarkoita tällä suoraa katsekontaktia vaan läsnäoloa. He seurasivat toisiaan musiikillisesti koko ajan. Kolmantena huomioin sitä, että Liana oli niin syvällä kappaleessa, että häntä oli jo itsessään ilo seurata. Koko esitys näytti helpolta ja uskallan väittää, että sitä se tavallaan myös oli, koska esiintyjät olivat molemmat hyvin läsnä siinä hetkessä. Kaunista!
Ulkona näimme vielä Sigyn-salin lasiseinän läpi huimia akrobaattitemppuja, joiden ikuistaminen valokuvaan pimeässä oli mahdotonta. Mutta tässä yksi esiintyjä, jota pojat seurasivat silmät pyöreinä.
Kotimatkalla 6-vuotiaani pohti, miksei hänen isänsä improvisoi. Sanoin, että kyllä hän tekee sitä paljonkin esimerkiksi soittaessaan rumpuja. Sitten hän oivalsi: "Piirtämälläkin voi improvisoida. Ja askartelemalla. Ja jalkapalloillessa!" Suuria viisauden sanoja, niimpä!
"Piirtämälläkin voi improvisoida. Ja askartelemalla. Ja jalkapalloillessa!"
- Henri, 6-v.
Mutta takaisin siihen Lianan esittämään kysymykseen. Hän esitti kysymyksen: "Mitkä kolme asiaa auttaisivat sinua uskaltamaan tulemaan lavalle?" Kysymys koski nimenomaan musiikki-improvisaatiota ja pisti ajattelemaan, mikä estää meitä menemästä lavalle soittamaan tai laulamaan hänen kanssaan. Varmasti moni asia. Itse koen, että on hankala mennä lavalle katsojan roolista, kun on lähtökohtaisesti mennyt katsomaan esitystä, eikä esiintymään siinä. Toinen on se, että heittäytyminen vaatii lämmittelyä jo muutenkin, lonkalta lavalle meneminen ei suurta yleisöä houkuta, ainakaan selvinpäin. Kolmantena varmasti harjoittelun puute: koemme suurta häpeää, jos emme ole harjoitelleet esitystämme etukäteen: "Että se pitäisi ihan mennä sinne improvisoimaan vai?!" Nooo, tässä tapauksessa kyllä...?
Kaikilla meillä on moniakin fyysisiä ja henkisiä esteitä, mikä estää meitä tekemästä monia muitakaan juttuja, mutta joskus noita esteitä on hyvä ravistella, jos se vain on suinkin mahdollista. Improvisaation osalta, kuten poikanikin kuvaili, improvisoimme arjessa koko ajan ja monella eri tavalla, mutta sitäkin taitoa voi myös kehittää. Ennen kun huomaatkaan, olet todennut itsellesi: "Enpä olisi koskaan itsestäni uskonut!" Voi sitä voittajafiilistä!
Kuvat: Johanna Novák