© 2019 Johanna Novák

 

johanna.m.novak (a) gmail.com

Tmi Johanna Novák

Y-tunnus 2879326-8

  • White Facebook Icon
  • White LinkedIn Icon

Puh. +358-50-361 2147

Keitä olette ja mikä on teidän välinen suhteenne? Kuunnelkaa toisianne.

April 13, 2018

Pääsiäinen meni Copenhagen Internatonal Improvisation Festivaalilla Köpiksessä, ja tuli taas huomattua miten tärkeää, mutta miksi (edelleen) aaah niin vaikeaa, on tilanteen ja hahmojen määrittely improvisaatiossa.

 

Kohtaus, jossa hahmot, tapahtumapaikka ja heidän välinen suhteensa esitellään kohtauksen parin kolmen ekan repliikin aikana on suorastaan helppo molemmille näyttelijöille, niin helppo, ettei sitä tarvitse jännittää. Mutta silti niin useimmiten käy, ainakin mulle, kun sitä tunnereaktiota ei niin helposti järjellä pysäytetä. But it´s in process! Joka kerta se on helpompaa, kyllä sen huomaa.

 

Seriously silly työpajassa teimme kanadalaisen näyttelijä Alaistar Forbesin koomisessa ohjauksessa saippuoopperan, josta tuli oikein hauska. Minkälainen tyylilaji on saippuaooppera? Mietitäänpä kaikkia niitä Kauniit ja Rohkeat -sarjan episodeja, joissa on meinannut usko loppua, että ei kai se Bridge tai Ridge tai Eric taaaaaas... KYLLÄ. Niissä kirjaimellisesti mitä vaan voi tapahtua (täydellistä improvisointimateriaalia!), kuka vaan voi tulla raskaaksi tai löytää kadonneen tai jo kuolleen sukulaisensa. Kaikki kohtaukset toistavat toisiaan, mutta asiat silti etenevät vauhdilla - ei turhia keskusteluja, suoraan asiaan vaan! Saippuaoopperassa koko elämä on pelkkää draamaa, arkisista asioista kuten syömisestä tai nukkumisesta ei tarvitse välittää eikä kukaan koskaan vanhene. Mutta improvisoiden sitä on juuri näistä syistä hauskaa tehdä! Sai vaan antaa mennä! :)

 

Ennen pitkän saippuaimpron tekemistä kävimme läpi sitä faktaa, että hyvä improvisoija tarttuu jokaiseen tarjoukseen ja hauskinta tulee, jos kohtausta syventää niistä yksityiskohdista käsin, mitä on jo annettu. On turha keksiä jatkuvasti vaan uusia ideoita, kun jo olemassa olevista voi päätellä kohtauksen kannalta paljon. Esimerkiksi kohtaus, jossa äiti ja tyttö on jätskikioskilla:

Tyttö: Äiti, mä haluaisin ostaa jätskiä.

Äiti: Kyllä, jos maksat itse. Otitko omat rahasi mukaan?

Tyttö: En, kun mä annoin ne eilen iskälle, kun se pyysi...

Äiti: Etkö sä ymmärrä, ettei sun tarvitse rahoittaa isäsi uhkapelaamista...

 

Sen sijaan, että jatkaisimme dialogia lisäämällä mukaan vielä uusia tarjouksia, voisimme keskittyä siihen, mitä meillä jo nyt on. Jos nuo edellä mainitut repliikit hahmoista pitävät paikkansa, mikä muu myös on totta? No, voidaan kuvitella, että tytön vanhemmat ovat eronneet ja että äiti on aika kitsas rahoistaan, kun ei edes jätskiä voi tyttärelleen maksaa. Isä taas elelee tyttärensä rahoilla ja on talousvaikeuksissa. Äiti voi olla aika materialistinen, jonka maailmassa lapsi saa itse ansaita omat rahansa. Eikä äidin ja tyttärenkään välit ole kovin lämpimät. Noniin, aika paljon pystyi lukemaan rivien välistä, jos vaan rauhoittui keskittymään pariinsa ja hänen jo tekemiinsä tarjouksiin. Se vaatii todellista keskittymistä hetkeen ja kuuntelemiseen, aikaa hiljaisuudelle ja jo annettujen tarjousten aidolle hyväksymiselle. Ja voi vitsit, miten hedelmällinen tarina noista lähtökohdista olisi syntynyt!

 

On muuten aika yleistä ihan normaalissa vuorovaikutuksessa, että alamme puhumaan omia asioitamme toisen tarinan päälle, sen sijaan, että kertoisimme yhteistä tarinaa. Se kertoo siitä, ettemme tosissamme kuuntele. Tänään yliopistolla #metoo-kampanjan synnyttämässä tasa-arvoseminaarissa puhuimme juurikin siitä, että kuunteleminen on tärkein taito niin vuorovaikutustilanteissa työyhteisössä kuin ongelmatilanteissa vaikkapa hädän hetkellä. Miksi meillä on niin kiire kertoa omasta elämästämme, miksi emme voi vain kuunnella mitä toisella oikeasti on meille sanottavana? Olemmeko lopulta niin yksinäisiä, että haluamme äkkiä tehdä itsemme tärkeäksi kun vihdoin löydämme, jonkun joka kuuntelee meitä? Mutta vuorovaikutuksessa kumpikaan ei ole toistaan tärkeämpi. Niin ei ole myöskään improvisaatiossa.

 

Kolleegaani, teatteri-ilmaisuohjaaja ja improvisaatiokouluttaja Sinimaria Tomperia, vapaasti lainaten: "Älä korosta lavalla sitä, että olet hyvä näyttelijä, vaan tuo omat vahvuutesi ryhmän käyttöön, ja nosta muita!" Jos alat sooloilemaan, rikot ryhmän hengen eikä yhteistyö käytännössä toimi. Tämä tuli huomattua myös CIIF:llä, kun joissain esityksissä show oli käytännössä yhden ihmisen show, siis yhden aina kerrallaan, mikä ei ollut lainkaan viihdyttävää pidemmän päälle eikä todellista improvisaatiota. Yksittäisten tähtien omien tarinoiden korostaminen ei rakenna yhteistä tarinaa, vaan esityksessä valtaosa tarjouksista hylättiin ja tarina loppui aikataulun vuoksi sivujuonen latteaan loppuun. Tylsää, pettymys (sanottakoon vielä, että odotukset ko. esityksestä olivat suuret...).

 

 

Älä korosta lavalla sitä, että olet hyvä näyttelijä,

vaan tuo omat vahvuutesi ryhmän käyttöön, ja nosta muita!

-Sinimaria Tomperi

 

 

On tärkeämpää reagoida tilanteessa intuitiivisesti vaan jotenkin kuin yrittää keksiä jotain hauskaa. Se "jotenkin" voi olla ihan mitä vaan, ei ole olemassa vääriä vastauksia! Reagointi on kaverin auttamista ja voi vitsit, miten mukavaa kohtausta on rakentaa, kun tiedät siitä jo jotain. Ja helppo on useimmiten myös hauskaa. Useimmiten hauskan asian väkisin keksimisen tarkoitus on pönkittää omaa napaa, mutta sen sijaan, että se kertoisi itsevarmasta koomikosta ja ihmisestä, se kertoo sen ihmisen tarpeesta peittää oma pieni sisäinen epävarmuus. Vaikka voisi kuulostaa helpolta, että no, menet vaan ja sanot jotain, tilanteessa reagointi ei todellakaan ole helppoa, tiedän sen oikein hyvin. Esteenä ovat omat päämme sisäiset muurit, mutta taito on harjoiteltavissa, kun vaan uskaltaa antaa mennä.

 

 

Kuunnellaan toisiamme. Nostetaan toisiamme. Ja annetaan mennä!

 

 

Kirjoittaessani jälleen kerran huomaan, miten improvisaatio ja arjen vuorovaikutustilanteet limittyvät toisiinsa niin täydellisesti, että vaikka aloitin kirjoittamaan toisesta, päädyin toiseen tahtomattanikin. Kippis!

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Blogin kirjoittaja Johanna Novák on kahden lapsen äiti, ympäristötekniikan DI, aineenopettaja ja luokanopettaja, joka hurahtanut luonnontieteiden kautta draamaan, erityisesti improvisaatioon, ja löytänyt siitä itsensä. Johanna sekä harrastaa että kouluttaa improvisaatiota.

Näyteikkuna

Kun sanot ei, on se aina menetetty mahdollisuus.

April 27, 2019

1/10
Please reload

Arkisto
Please reload

Tagit
This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now